Blogimme
Nyt voi ostaa myös markkinointipäällikön koulutusta
Matkustan huomenna hyvissä ajoin pelipaikkakunnalle ja aloitamme yhdessä asiakkaan kanssa vautsimaisen yhteistyön; koulutan heille uuden...
Ensimmäiset asiakastyöt näkyviksi
Tänään tulee kaksi kuukautta yrittämisen aloittamisesta. Onnea minä!Paljon on tapahtunut asioita "konepellin alla", mutta myös näkyvääkin on jo...
Pattijokiset pienyrittäjät
Pattijokiset pienyrittäjät pitivät tänään kokousta Pasilassa. Minä edustin markkinointia ja Markku (kuvassa) taloutta. Muita osallisia ei paikalle...
Kirjoitan ja puhun
Kirjoittamisen lisäksi minut voi tilata myös puhekeikoille.Nyt viime aikoina sitä on puhunut enempi itsekseen kuin yleisölle, mutta etenkin Baronan...
Uskalla olla erilainen
Tiedätkö mitä tarkoittaa Onkapannu? En minäkään, mutta sen niminen rakennus löytyy Jyväskylästä. Kävin alkuviikosta Jyväskylässä. Sain sovituksi...
Ihka ensimmäinen inbound
Busineksessa uskon ihmisiin. Siis sillä tavalla, että liiketoimintaa tehdään meidän ihmisten välillä eli ihminen ihmiselle.Jo opiskeluaikoina...
Yrittäjyyttä tunnettavuuden ja omien vahvuuksien kautta
Yrittäjä-taipaleen alussa huomaa hyvin sen mistä sinut tunnetaan. Tai tarkemmin ajateltuna ei ehkä huomaa mistä tunnetaan vaan enneminkin huomaa,...
Ensimmäinen työreissu Ouluun
Viime viikon keskiviikkona suuntasin ensimmäiselle työreissulleni Helsingistä Ouluun. Muutama yritys ja yrittäjä olivat minulta ehtineet jo...
Perjantai markkinoinnin yrittäjänä
Elokuun ensimmäisenä perjantaina pääsin aloittamaan yrittäjyyden. Olin hankkinut kannettavan tietokoneen, ostanut oman liittymän ja laittanut...
Elokuu ja yrittäjyys lähenee!
Suomen kesä on lyhyt ja mukava. Alkukesästä kylmyys ja sateet veivät voiton, mutta heinäkuu on ollut yhtä hellettä. Olen saanut rentoutua, harrastaa...
Mitä yritykseni alkaa tekemään?
Vappuna tehdyn ulostulon jälkeen olen saanut vastata monelle työelämän tutulle kysymykseen "mitä yrityksesi alkaa sitten tekemään?". Alkuun...
Aloitan kesälomien jälkeen yrittäjänä
Ostin isältäni Leadflow Oy:n koko osakekannan ja pääsen jatkamaan jo olemassa olevan yrityksen nimissä omien markkinointipalveluiden tuottamista....