Referenssit

Rullaa loppuun ja klikkaile linkkejä!

Hoidan VRJ Groupin sosiaalista mediaa ja ulkoista viestintää. Kuluneen kahden vuoden aikana seuraajamäärät ovat kasvaneet orgaanisesti kaikissa kanavissa 2000 -> 5000 seuraajaan. VRJ Group julkaisi helmikuussa 2026 oman yrityshistoriikin. Kirjasta löytyy paljon ottamiani valokuvia VRJ:n työmailta.

Tuotan asiakastarinoita ja asiantuntija-artikkeleita. Esimerkiksi Terawatt edustaa rakennusalaa. Vahvuuteni kirjoittajana ovat siinä, että uskallan mennä työmaalle ja pärjään hyvin kaikkien ihmisten kanssa. Ymmärrän myös rakennusalan liiketoimintaa, joten se helpottaa vaikkapa Terawatin kaltaisen toimijan sähköurakoinnista kirjoittamista.

Teen yksittäisiä toimeksiantoja eri yritysten tarpeisiin, tarvittaessa vaikka tunti tunnista periaatteella. Tiedotteita, artikkeleita, haastatteluja ja kolumneja, kaikista löytyy kokemusta. Tehdyt toimeksiannot julkaistaan yleensä asiakkaan omilla kotisivuilla ja somekanavissa. Autan myös lopputulosten jakamisessa ja maksimaalisen näkyyvyyden saavuttamisessa.

Koulutan ja konsultoin PetterSteelin markkinointia strategisella otteella. Olen ollut mukana toteuttamassa käytännönläheistä muutosta, jossa yritys on ottanut isompaa vastuuta omasta markkinoinnin johtamisesta sekä toteutuksesta. Yhteistyön aikana olen pitänyt myös sosiaalisen myynnin koulutuksia. Esimerkiksi LinkedIn-kanavasta.

Vastaan Värisetin uutiskirjeen kirjoittamisesta. Julkaisu tapahtuu 1-4 krt kuukaudessa. Saan Värisetiltä jatkuvasti uusia vinkkejä ja aiheita sisältöjen kirjoittamiseen. Tässä työssä pääsen hyödyntämään omaa rakennusalan ymmärrystä, mutta ennen kaikkea pääsen oppimaan kuluttajaliiketoiminnasta ja pitämään yhteyttä loppuasiakkaaseen.