Eilen soittelimme erään tutun kirjoittavan markkinointiyrittäjän kanssa puhelimitse ja päädyimme vartiksi ulisemaan toisillemme, kuinka tekoäly on vienyt meiltä molemmilta töitä.
Omassa yritystoiminnassa en toki osaa asiaa vielä sen enempää arvioida, sillä yrittäjyyteni on vasta vuoden vanhaa, mutta ehkä näin on kuitenkin minullekin käynyt. Tällä toisella tilanne oli eri, kun kilometrejäkin oli enemmän takana.
Ulinan jälkeen aloimme sitten miettimään miksi meidän kuitenkin kannatti olla luovuttamatta — ehkä hetki odottaa. Edelleen osasimme kirjoittaa aivan kuten ennenkin. Sen lisäksi ymmärsimme sen mitä kirjoitimme. Arvoa oli silläkin!
Puhelun päätteeksi puhuimme myös ihmisyydestä ja sosiaalisista taidoista. Kirjoittamisen lisäksi osasimme puhua, esiintyä ja olla. Me pystyimme mennä asiakkaan kertomiin paikkoihin ja selviytymään siellä. Oikeassa elämässä.
Mitään ratkaisua emme puhelun aikana ehtineet saamaan juuri mihinkään asiaan, mutta olipa mukava hetki hitusen ulista ja valittaa. Sekin on lopulta monin kerroin antoisampaa toisen ihmisen kanssa entä mitä koneen. Katsotaan miten meidän käy.
Savusaunassa oman esikuvan kanssa
Aloitimme isoveljien ja serkkujen kanssa skeittauksen Pattijoella kesällä 1998. Kolme vuotta myöhemmin suomalainen Arto Saari valittiin...
