Milloin meinaat pitää lomat?

heinä 6, 2026

Olen lomakyselijöille kertonut, että en aktiivisesti etsi kesäksi uusia töitä, mutta teen kaikki mitä pyydetään. Oma yrittäjyyteni on tuntunut nyt vuoden verran jo sen verran lomalta, joten olen enempi päiväkotilaisten vuoksi paussilla kuin itse loman tarpeessa.

Heinäkuussa riittää ainakin some-ja kirjoitustöitä, joita voi säädellä oman aikataulun mukaisesti. Nyt kun jalkapallon mm-kisat rytmittävät iltoja, juomataukoihin ja pelien väliin jää hyviä saumoja kirjoittamiseen. Tänään haastattelin mm. partiolaisia Rakennuslehteen.

Myös uusia asiakkuuksia ja aihioita on käynnistymässä heti kesän jatkoksi. Elokuu on työelämän uusi vuosi ja elokuussa moni asia nytkähtää hyvällä ja uudella energialla liikenteeseen. Tuossa haipissa haluan itsekin olla mukana auttamassa ja tekemässä.

Mukavaa kesää kaikille!

Uusimmat blogimme

Kiitos World Sauna Forum!

Kiitos World Sauna Forum!

World Sauna Forum loppuu tänään. Tulin jo eilen kotiin Helsinkiin. Saunominen ja saunat ovat olleet osa elämääni jo pitkään, mutta vasta hiljattain,...

lue lisää
Asiakkaita ympäri Suomen

Asiakkaita ympäri Suomen

Siistiä se, että olen saanut yritykselleni asiakkaita muualtakin kuin täältä pääkaupunkiseudulta. Aikuisikäni olen sukkuloinut Raahe - Jyväskylä -...

lue lisää
Yksinyrittäjän arki

Yksinyrittäjän arki

Yksinyrittäjän kalenteri on aika väljä. En ole montaa kertaa joutunut sanomaan "ei" asiakkaani ehdotuksiin sovittavista päivämääristä. Työnäkymäni...

lue lisää
Mistä asiakas oikein maksaa?

Mistä asiakas oikein maksaa?

Silloin tällöin ja tuolloin tulee mietittyä mistä asiakas oikein maksaa. Oli se sitten minä itse kuluttajana tai yritykseni joku asiakkaista...

lue lisää