Elokuu ja yrittäjyys lähenee!

heinä 23, 2025

Suomen kesä on lyhyt ja mukava. Alkukesästä kylmyys ja sateet veivät voiton, mutta heinäkuu on ollut yhtä hellettä. Olen saanut rentoutua, harrastaa urheilua ja nauttia saunoista. Sauna on tosiasiassa erittäin sopiva lääke helteisiin. Saunassa tajuaa, että jossakin on vielä kuumempaa kuin ulkona. Saunan jälkeen kun käy vielä uimassa viileässä vedessä niin on taas valmis nauttimaan jatkuvasti helteistä.

Palasin tällä viikolla takaisin töihin. Teen vielä kaksi viikkoa työläisenä töitä ja sen jälkeen hyppään päätoimiseksi yrittäjäksi. Eilen ostin itselleni uuden tietokoneen ja hankin puhelinliittymän. Vielä pitää tehdä muutama säätö isän kanssa, jotta saamme siirretyksi Leadflow Oy:n jäämistön haltuuni. Kyse on enempi digitaalisesta omaisuudesta kuin muusta tavarasta.

Tulevaan yrittäjyyteen liittyen, en ole vielä häirinnyt tulevia asiakkaita tapaamispyynnöillä. Aloitan soittelun heti elokuun alusta. Antaa siihen asti vielä ihmisten lomailla ja nauttia näistä keleistä. Suomen kesä kun on niin lyhyt ja todella mukava.

Uusimmat blogimme

Milloin meinaat pitää lomat?

Milloin meinaat pitää lomat?

Olen lomakyselijöille kertonut, että en aktiivisesti etsi kesäksi uusia töitä, mutta teen kaikki mitä pyydetään. Oma yrittäjyyteni on tuntunut nyt...

lue lisää
Kiitos World Sauna Forum!

Kiitos World Sauna Forum!

World Sauna Forum loppuu tänään. Tulin jo eilen kotiin Helsinkiin. Saunominen ja saunat ovat olleet osa elämääni jo pitkään, mutta vasta hiljattain,...

lue lisää
Asiakkaita ympäri Suomen

Asiakkaita ympäri Suomen

Siistiä se, että olen saanut yritykselleni asiakkaita muualtakin kuin täältä pääkaupunkiseudulta. Aikuisikäni olen sukkuloinut Raahe - Jyväskylä -...

lue lisää
Yksinyrittäjän arki

Yksinyrittäjän arki

Yksinyrittäjän kalenteri on aika väljä. En ole montaa kertaa joutunut sanomaan "ei" asiakkaani ehdotuksiin sovittavista päivämääristä. Työnäkymäni...

lue lisää