Mitä yritykseni alkaa tekemään?

heinä 8, 2025

Vappuna tehdyn ulostulon jälkeen olen saanut vastata monelle työelämän tutulle kysymykseen ”mitä yrityksesi alkaa sitten tekemään?”. Alkuun sanottakoon, että jatkan markkinoinnin parissa ja toteutan niitä markkinoinnin toimenpiteitä mitä olen työkseni tehnyt viimeisen kymmenen vuoden ajan.

Ennen markkinoinnin töitä, minunkin täytyy ensimmäisenä työnä kartoittaa potentiaalisia asiakkaita. Kalenterini on elokuusta lähtien vielä tyhjä ja siihen täytyy saada täytettä. Olen pitänyt kirjaa kaikista niistä asiakkaista ja ihmisistä, jotka ulostuloni jälkeen osoittivat kiinnostusta tulevaa yritystäni kohtaan.

Olen ajatellut prosessin kulkevan niin, että 0,5 – 1 h kestävän ensi-tapaamisen aikana saamme asiakkaan kanssa tulevat sävelet tarjousta vaille selkeäksi. Sen jälkeen tarjoan asiakkaille jotain kolmesta palvelusta. Palveluni koostuvat sisällöntuotannosta, markkinoinnin konsultoinnista sekä valmennuksista ja koulutuksista.

Pienemmissä yrityksissä on krooninen tarve sisällöntuotannolle. On ne sitten asiakastarinoita, tiedotteita, blogeja tai haastatteluja. Kaikkia näitä kykenen tuottamaan avaimet käteen – periaatteella. Hoidan työt ja aikataulut itsenäisesti ja tuotan kotisivuille tai someen sopivan paketin asiakkaalle lyhyellä varoajalla. Vahvuuteni ovat kirjoittamisessa ja valokuvaamisessa.

Isommissa yrityksissä jotain markkinointia on jo alettu tekemään, mutta budjetointi tai päivittäinen johtaminen saattavat olla huonolla tolalla. Yleensä kysymyksessä on resurssikysymys. Pystyn yhdessä toimitusjohtajan tai johtoryhmän kanssa tarkastelemaan mihin asioihin on syytä nyt paneutua ja mitkä asiat on laitettava kuntoon.

”Markkinoinnin konsultoinnissa idea on myös osallistua varsinaiseen tekemiseen. Osaan heilutella käsiä, mutta kyllä niillä voi jotain muutakin lisäarvoa tuottaa.”

Valmennukset ja koulutukset ovat oiva tapa lisätä yrityksen sisällä tietoisuutta. Kerrottavat asiat voivat olla jo ihmisille tuttuja, mutta ne saavat aivan uutta voimaa sillä, että joku yrityksen ulkopuolinen taho ne sanoo. Esimerkiksi sosiaalinen myynti tai työelämän ammattilaisten henkilöbrändin rakentaminen ovat aiheita, joista pystyn pitämään valmennuksia ja luentoja.

Yrittäjyydessä haluan panostaa asioihin mitkä ovat itselleni tällä hetkellä tärkeitä ja merkityksellisiä. Elän aika tavallista 35-vuotiaan perheenisän arkea, jolloin perheeni lisäksi nautin luonnosta, urheilusta, saunomisesta sekä muusta sosiaalisesta elämästä. On paljon helpompaa tehdä markkinointia sellaisesta, minkä itse tuntee ja tälle maailmalle tärkeäksi kokee.

Uusimmat blogimme

Pattijokiset pienyrittäjät

Pattijokiset pienyrittäjät

Pattijokiset pienyrittäjät pitivät tänään kokousta Pasilassa. Minä edustin markkinointia ja Markku (kuvassa) taloutta. Muita osallisia ei paikalle...

lue lisää
Kirjoitan ja puhun

Kirjoitan ja puhun

Kirjoittamisen lisäksi minut voi tilata myös puhekeikoille.Nyt viime aikoina sitä on puhunut enempi itsekseen kuin yleisölle, mutta etenkin Baronan...

lue lisää